Joukkuevoimistelun valmentajat

- - - -

Nea Sandberg


Ohjattava ryhmä:

Coralli 

Omin sanoin: 
Olen 21-vuotias, nykyään porilainen kolmannen vuoden sosionomiopiskelija. Itse harrastin joukkuevoimistelua kymmenen vuotta. Olen aiemmin toiminut 2 vuotta apuohjaajana ja tämä on kuudes vuoteni valmentajana. Valmennan tällä hetkellä Corallia ja ohjaan balettia ja liikuntaleikkikoulua.

- - - -

Liida Railo


Ohjattavat ryhmä:
Coralli

Omin sanoin: 

Muutaman vuoden tauon jälkeen olen taas palannut valmentamisen pariin. Joukkuevoimistelussa olen ollut mukana yli 10 vuotta sekä voimistelijana että valmentajana.

- - - -

Johanna Touronen


Ohjattava ryhmä:
Coralli

Omin sanoin: 

Olen 19-vuotias, nykyään porilainen tradenomiopiskelija. Omaa voimistelutaustaa minulla on takana n. 10 vuotta ja sitä ennen kävin Säkylän Naisvoimistelijoiden muissa harrasteryhmissä, esimerkiksi baletissa. Voimistelin itse jo lopettaneessa Celeste-ryhmässä ja valmennan tänä syksynä Corallia. Ohjaan tänä syksynä myös balettia ja liikuntaleikkikoulua. Olen käynyt useat jumppakoulukoulutukset.

- - - -

Eevi Vahtola


Ohjattavat ryhmät:

Sienna ja Violette

Omin sanoin: 
Olen 17-vuotias euralainen tyttö. Olen harrastanut itse voimistelua Estelle-ryhmässä noin kahdeksan vuotta ja nyt valmennan toista vuotta Violettea ja ekaa vuotta Siennaa. Sitä ennen valmensin Corallia ja ohjasin Voikkista.

- - - -

Kerttu Luoto


Ohjattavat ryhmät:

Sienna ja Violette

Omin sanoin: 
Olen 17-vuotias tyttö Säkylästä ja opiskelen tällä hetkellä paikallisessa lukiossa toista vuotta. Harrastin itse joukkista n. 8 vuotta, jonka ohella ja jälkeen olen toiminut vuoden apuohjaajana ja kolme vuotta valmentajana parissa eri joukkueessa :).

- - - -

Nea Päkkilä


Ohjattavat ryhmät:

Sienna ja Violette

Omin sanoin: Moikka olen Nea, liikkumista ja luontoa rakastava tyyppi. Liikunta on aina ollut iso osa omaa elämää ja päädyinkin opiskelemaan ja työskentelemään liikunta- ja hyvinvointialalle. Liikunta-alan töitä olenkin ehtinyt tehdä jo 10 vuotta niin lasten kuin aikuisten parissa. Tällä hetkellä opiskelen fysioterapeutiksi.  muutaman vuoden ja sen jälkeen jäänyt lajin pariin valmentajan roolissa. Olen erityisen kiinnostunut monipuolisesta harjoittelusta ja fysiikkavalmennuksesta. Valmentajana parasta on nähdä lasten ja nuorten liikunnan riemu, kun opitaan uusia taitoja! :)